Leena Nylander - kotisivut     Syrjäytymisen ehkäisemistä vai syrjäyttämisen aloittamista

 Köyhät taiteilijat meillä on aina keskuudessamme, ehkä Antti Piippo tuli

vain käymään. Siispä Hesari kulttuurisivuillaan kirjoittaa uudesta galleriasta

niin paljon kuin suinkin kehtaa ja eilinen Sunnuntain osasto kotkottaa että kot,

kot kuinka paljon uudesta galleriasta kirjoitetaan. Tämähän on ihan tavatonta

kuuluisuutta heti kärkeen! Kyllästyikö Elcoteq pienen palkan maksuun Kaukoidässä,

tulisiko taideilmapiireistä paremmat kiksit. Kohta huomion valokiila kohdistetaan sinne

missä läpsytellään löysäperäisiä paksuja lompakoita. Joko vinkuu, tapahtuuko

sarasvuot? Onnistuuko Piippo motivoimaan ja sitouttamaan taidekaupan vaikuttajien

avainhenkilöitä vai onko rahan tiet ja taskut jo etukäteen varmistettu, nyt virkistytään

vain tämän sortin julkisuudesta. Taiteen sisällöstä ei puhuta mitään. 

Erona aikaisempaan on se, että nyt vähäosaisista puhuminen on menestyneiden mollaamista

ja sitä ei fiksu mahdollinen menestyjä tee. Nälkää ei enää ole olemassa, sekin on vain

kateutta ja kykenemättömyyttä lukea pula-ajan keittokirjaa. Hävetkää ja olkaa hiljaa.

Tarvitaan kai laki siitä, ettei pohjasakka saa sumentaa vettä ja sama koskee epämenestyjien

sympatiseejaajia.

No - Suomessa kuvataiteilijat ovat totutettu maksamaan siitä että saavat tehdä työtä.

Ja pienet eläkkeet, palkkatuet ja peruspäivärahat ovat kirjaimellisesti samalla eurotasolla

kuin nokialaisten palkat tulisivat olemaan Romaniassa. Maailman paras apurahajärjestelmä

kattaa 5-10 % hakijoista ja taidemuseot käyttävät henkilötyövuotensa apurahataiteilijoiden

esilläpitoon – pitäähän heidän edustaa korkeatasoista taiteellista näkemystä.

Maailma janoaa näkemyksellisiä toimijoita, mutta kokosiko esim. George Costakis

taidekokoelmansa tosimediatapahtumana.

Made in saattaisi olla Cullivereille kohtalokas merkintä, koska tässä globalisaation

vaiheessa liian moni osaa vielä lukea. Pientä toivoa tuo se että made in Lilliputtila/Saksa

ei ole hiljaa. Ja jotain on asiasta sanottu Romaniassakin.

”Ja globalisaation ansiosta Yhdysvallat on voinut erikoistua asioiden luovaan puoleen,

käsitteiden ja ajatusten tuotantoon, siis tuotteiden mittakaavattomaan osaan ja yhä

laajemmassa määrin työpaikkoja viemällä erottamaan vähemmän mittakaavattomat osat

ja antamaan ne niille, jotka tyytyvät tuntipalkkaan. NIKE, DELL ja BOEING saavat

palkkansa pelkästään ajattelemalla ja organisoimalla ja käyttämällä tietotaitoaan ja 

ajatuksiaan, kun kehitysmaiden alihankintatyötä tekevät tehtaat hoitavat raa’an työn ja

kulttuurimaiden ja matemaattisten maiden insinöörit huolehtivat vähemmän luovasta

teknisestä puolesta.”  Nassim Nicholas Taleb: Musta Joutsen, Terra Cognita 2007

Leena Nylander

taidegraafikko, videotaiteilija

Kontiolahti 21.1.2008